Google on muutosten edessä AI-aikakaudella, ja on varmaa, että Google Adsin merkitys tulee kasvamaan Google-markkinoinnissa. Samalla hinnat tulevat nousemaan, mutta siihenkin on olemassa ratkaisut.
Kun mietitään Googlea, kyseessä on teknis-psykologinen älypeli, joka on vuosien aikana pitänyt ihmisen keskiössään. Tekniikka ja sen kehitys ovat vieläpä muovanneet Googlea jatkuvasti fiksummaksi, etkä enää pysty huijaamaan sitä.
Hakukonetta ei kuitenkaan kannata uskoa ilman omaa ajattelua. Google on ahne ja haluaa maksimoida myös omat voittonsa – viime aikoina jopa asiakkaiden kustannuksella.
Vältä nämä karikot, ja anna meidän auttaa!
Google on markkinoijalle kaksipiippuinen työkalu. Yhtäältä se on loistava siinä, että kun ihminen hakee ratkaisua, voit mainostaa sitä hänelle tehokkaasti. Toisaalta Google on kasvanut niin isoksi, että se sisältää jo paljon jopa poliittisia riskejä. Myös AI-aikakausi muodostaa omat riskinsä Googlen tulevaisuudelle.
Markkinoijan ei kannata pyllistää Googlelle. On kuitenkin yhtä lailla tärkeää, ettei Googlelle anna liikaa valtaa, sillä yksi ilmoitus viranomaisilta voi lopettaa leikin heti.
Tiedä siis mitä teet, mutta pidä yrityksesi Googlesta huolta!
Ensin asiakas, sitten vasta Google. Tässä järjestyksessä.
Jotta Google Ads toimii, pidä huoli verkkosivustosi tekniikasta ja sisällöstä, myymäsi ratkaisun laadusta ja sen kilpailueduista sekä Google Adsin asetuksista, datasta ja mainoksista.
Nämä summaamalla yhteen saat loistavia tuloksia – ja me autamme sinua tässä!
SOITA MEILLE
+358 45 137 3886
Tai laita meille viestiä lomakkeella. Vastaamme mahdollisimman nopeasti mutta viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Psst. yhteyden ottaminen ei sido sinua mihinkään! 🤩