Metatavu

Markkinoinnin optimointia, ahkeraa kampanjointia ja uuden oppimista Metatavun matkalla kohti kasvua

Metatavu on vuonna 2016 perustettu mikkeliläinen ohjelmistoyritys, jonka missiona on tuottaa useiden eri toimialojen asiakkailleen avoimeen lähdekoodiin perustuvia, fiksuja sekä hyvin muotoiltuja digitaalisia ratkaisuja.

Softatalon noin 20 asiantuntijan joukko tuntee digitalisaation trendit ja teknologian sekä tietää, miten softaa kannattaa kehittää ja skaalata pilveen, mobiiliin tai vaikkapa sulautettuihin järjestelmiin. Metatavu tarjoaa palveluita monipuoliseen ohjelmistokehitykseen, datan hyödyntämiseen ja digitaalisten palveluiden muotoiluun, ja kaikkea toimintaa ohjaa yhteistyö, reiluus sekä ihmislähtöisyys.

Yritys on kasvanut verrattain nopeasti viimeisten vuosien aikana, ja kasvua on vuoden 2022 tammikuusta lähtien ollut mukana tukemassa Innovators’ Club.

Konkreettinen video herätti huomion

Metatavun liiketoiminta- ja kehitysjohtaja Mikko Lammen mukaan Innovators’ Club teki vaikutuksen heti ensikontaktissa.

”Vuoden 2021 marraskuun alussa Innovators’ Club lähestyi meitä lyhyellä videolla, joka puhutteli heti ja erottui saamiemme yhteydenottojen joukosta. Lyhyt video sisälsi tiiviin analyysin siitä, mitä juuri meidän kannattaisi lähteä kehittämään esimerkiksi näkyvyytemme ja verkkosivujemme hyödyntämisen osalta, jotta saisimme sivuista mahdollisimman paljon irti. Video jätti vaikutelman, että hetkinen, tässähän on nähty vaivaa ja tehty selkeä ja konkreettinen ehdotus tarvitsemistamme kehitysaskelista.

Yhteydenotolla oli muutenkin osuva ajoitus, sillä meillä oli tuolloin tarve kasvattaa myyntiämme. Metatavulla ei ollut omasta takaa yhtään henkilöä, joka olisi voinut keskittyä markkinointipuoleen täysin, eikä meillä muutenkaan ollut kaiken kattavaa ja ajantasaista markkinointiosaamista, vaikka perusjutut olivat toki kunnossa. Aloitimme yhteistyön tammikuussa, ja se nytkähti heti hyvin kitkattomasti eteenpäin”, Lampi muistelee.

Somemarkkinoinnista verkkosivujen optimointiin sekä sähköposti- ja rekrykampanjoihin strategisen kumppanin avulla 

Liikkeelle lähdettiin suunnittelemalla Metatavulle markkinoinnin kannalta otolliset toimenpiteet ja aikataulu. Palavereissa käytiin yhdessä läpi, millaisia tarpeita ohjelmistotalolla on ja mihin nuo tarpeet perustuvat.

”Otimme aluksi Metatavun passiiviset sometilit eli Facebook- ja LinkedIn-profiilit aktiiviseen käyttöön ja aloimme kehittää niihin sisältöjä. Perustimme firman sivuille blogin, johon kirjoitettavia alakohtaisia ja ajankohtaisia tekstejä markkinoidaan aktiivisesti somekanavissa. Sisällöntuotantoa ohjaa yhdessä ideoitu strategiamme, jossa erilaiset tekstit tukevat toimintaamme ja tavoitteitamme koherenttina kokonaisuutena.”

Keväällä yhteistyösuhde laajeni verkkosivujen uudistamiseen sekä sähköpostimarkkinointiin.

”Verkkosivuillemme oli kertynyt kehittämisvelkaa, eli jotkut sivuston osat kaipasivat uudistamista. Pohdimme samalla, miten saamme sivut fiksummiksi myös hakukoneiden kannalta. Viimeisimpänä olemme laittaneet kuntoon sivujen rakennetta sekä optimoineet ne eri laitekannoille, kuten mobiilille.

Tärkeitä ovat olleet myös sähköpostikampanjat, joita olemme kohdistaneet sekä jo olemassa oleville että potentiaalisille uusille asiakkaille. Lisäksi olemme saaneet jatkuvasti konsultinomaista neuvontaa kasvumarkkinoinnin eri osa-alueisiin, mikä ei välttämättä näy konkreettisesti mutta mistä on ollut merkittävä ja silmiämme avaava apu.

Myyntimme on vaihdellut välillä vuoristoradan tavoin, ja olemme saaneet pohtia vuorotellen, onko meillä tarpeeksi myyntiä ja onko meillä tarpeeksi tekijöitä – välillä kauppa käy hitaammin ja välillä taas käsiparit loppuvat kesken. Tässä on auttanut Innovators’ Clubin masinoima rekrytointimarkkinointi, joka on lähtenyt vetämään todella hyvin ja nopeasti. Onnistuneen rekrytoinnin ansiosta henkilöstötilanteemme on huomattavasti paremmissa kantimissa kuin esimerkiksi vuosi sitten tähän aikaan.

Lisäksi olemme testanneet ketterästi monia muita kokoisellemme yritykselle mahdollisesti sopivia menetelmiä, joista olemme valinneet meille osuvimmat. Olenkin tykännyt nimenomaan siitä, että voimme testata nopeasti erilaisia menetelmiä ja mitata, mikä toimii ja mikä ei. Keräämämme datan avulla voimme reagoida nopeasti ja keskittyä panostamaan tiettyihin asioihin markkinoinnissamme. Jos jostain jutusta taas ei ole juuri meille hyötyä, voimme siirtyä eteenpäin hukkaamatta liikaa aikaa ja rahaa”, Lampi kertoo.

”Yhteistyö on hitsaantunut kasvumme tukemiseen”

Lampi painottaa, että vaikka Metatavulla oli ollut aiemminkin eri toimijoiden kanssa markkinointiin liittyviä yksittäisiä yhteistyökuvioita, vasta Innovators’ Clubin kohdalla voidaan puhua oikeasta markkinointikumppanuudesta sekä strategisesta kumppanista.

”Innovators’ Clubin kanssa saimme enemmän aivokapasiteettia käyttöömme, ja välillämme vallitsee vuorovaikutukseltaan aktiivinen suhde, jossa keskustellaan, mitä missäkin tilanteessa kannattaa tehdä ja mikä on toimenpiteistä saatava hyöty. Tilasimme aiemmin ulkopuolelta irrallisia markkinointiin liittyviä töitä, joissa meidän täytyi itse käyttää aikaa sen miettimiseen, mitä ylipäätään teemme ja miksi. Nyt meidän ei tarvitse antaa tehtäviä, vaan Innovators’ Club toimii kanssamme lähes oman sisäisen markkinointitiimin tavoin. Yhteistyö on hitsaantunut kasvumme tukemiseen.

Koska pääosaamisemme on softakehityksessä, emme välttämättä hoksaa määritellä tai pyytää kaikkia tarvittavia markkinointitoimia ja erottaa menneisyydessä toimineita juttuja tämänpäiväisistä. Innovators’ Club on osaamisellaan tämän hetken markkinoinnin vaatimusten tasalla, ja heidän neuvojensa myötä meillä on kokonaisvaltaisempi näkemys markkinoinnista sekä lisäksi luottamus siihen, että meitä selkeästi autetaan ja sparrataan eikä vain odotella ohjeita”, Lampi toteaa.

Oppia molempiin suuntiin

Miten yhteistyö on onnistunut tähän mennessä?

”Innovators’ Clubin markkinointitiimi osaa sparrata aika rohkeastikin kokeilemaan uutta, ja Eemilin sanoin myös ’perseelle potkiminen’ kuuluu hintaan. Ja semmoista me kyllä tarvitsemmekin – jos kukaan ei ole kannustamassa ja aktivoimassa meitä markkinoinnin saralla, asiat eivät välttämättä edisty tarpeeksi vauhdilla hektisen työn vuoksi. On siis tärkeää, että kun asioita täytyy tapahtua, ei piilouduta liian kohteliaisuuden alle vaan tehdään oikeasti se, mikä täytyy tehdä.

Ajan säästäminen on toki ollut olennainen plussa. Esimerkiksi sisällöntuotannon puolella asiantuntijoiltamme on saatu hyvin puristettua tietoa blogiteksteihin ilman, että heidän tarvitsee itse käyttää älyttömästi aikaa kirjoittamiseen. Niin tekstien julkaisemisen kuin muunkin markkinoinnin systemaattisuus on auttanut siinä, että voimme itse keskittyä varsinaiseen osaamiseemme.

Markkinointikumppanuus on toki myös yhdessä oppimista, eli molemmat osapuolet ovat päässeet oppimaan uutta myös toistensa liiketoiminnan kulmakivistä. Yhteistyön myötä olemme saaneet perehtyä kattavasti tämän päivän markkinointiin, ja toisaalta Innovators’ Club ymmärtää paremmin, millaista kasvavan softafirman toiminta on ja millaista markkinointia se tarvitsee. Ajoittainen yhteisen linjan hakeminen kuuluu asiaan – eri näkökulmat monipuolistavat yhteistä tekemistä”, Lampi summaa.

Yhteinen taival on sprinteistä koostuva maraton

Metatavulla arvostetaan myös kommunikaation sujuvuutta ja sitä, että työt valmistuvat nopeallakin aikataululla.

”Yhteydenpito on nopeaa ja pelaa hyvin. Minulle on tärkeää, että ihmiset saadaan ajallaan kiinni, ja se todellakin onnistuu Innovators’ Clubin kanssa. On myös etu, että meidän ei tarvitse määritellä etukäteen tarvettamme sisällöntuottajalle vaikkapa puolen vuoden aikajänteellä, vaan sopiva tekijä on hyvin joutuisasti käytettävissä. Ajankohtaiset työt eivät unohdu byrokratian hammasrattaisiin.

Sekä Metatavu että Innovators’ Club tekee työtä ketterällä toimintamallilla, eli molemmat tekevät töitään sprinteissä. Yhteistyö on kuitenkin sprinteistä huolimatta maratonlaji, eli kärsivällisyyttä täytyy toki olla maalia kohti edetessä. Esimerkiksi se työ, minkä aloitimme keväällä, alkaa nyt kantaa hedelmää.”

Lammen mukaan tulevaisuudessa siintää kumppanuuden syventäminen kasvun rinnalla.

”Viime aikoina pöydällä on ollut aikomus syventää kumppanuuttamme. Tulevaisuuden pohdintoihin kuuluu, miten Innovators’ Club voisi tukea kasvuamme vielä kokonaisvaltaisemmin – Metatavun kasvaessa maalimme tolpat liikkuvat jatkuvasti, ja toivoisimme, että kumppanuus kehittyisi kasvun mukana.

Voin hyvinkin suositella Innovators’ Clubia muille kasvumarkkinointiosaamista kaipaaville yrityksille. Omasta näkökulmastani kumppanuus sopii hienosti kaltaisellemme kasvavalle softayritykselle, joka tarvitsee tukea seuraavan askeleen ottamisessa ja skaalaamisessa sekä ylipäätään lisämuskeleita ilman, että tarvitsee palkata kokonaista omaa markkinointiosastoa. Heidän toiminnassaan näkyvät vankka osaaminen, reagointinopeus sekä laaja näkemys tämän päivän kasvumarkkinointiin. Metatavulle palvelu on ainakin ollut spot on.”

Oikeassa klubissa oikeat ovet avautuvat. Olemme B2B-yrityksien markkinointitoimisto ja markkinointitiimi.

Jätä yhteydenottopyyntö kirjoittamalla sähköpostisi!

    Innovators’ Club Oy

    045 137 3886

    contact@innoclub.fi

    Rautatienkatu 1 A, 90100 Oulu

    Tekniikantie 2, 02150 Espoo

    Ota yhteyttä

    OSOITE
    Rautatienkatu 1 A, 90100 Oulu
    Tekniikantie 2, 02150 Espoo

    SOITA MEILLE
    +358 45 137 3886

    SÄHKÖPOSTI
    CONTACT@INNOCLUB.FI

      LÄHETÄ

      Palvelumme