Toukokuun 2022 MarkeTHINGS

Elon Muskin Twitterin osto on puhuttanut monessa mediassa viime viikkoina. Miten se tulee esimerkiksi muuttamaan Twitter-mainontaa? Myös Google on tehnyt useita päivityksiä ja Meta kertoi lyhyiden videoiden suosiosta. Mistä markkinoinnissa puhutaan toukokuussa? Lue lisää!

Googlen päivitykset

Google Ads päivitti mainostiliensä rikkomuskäytännöt, jotka rankaisevat käyttäjiä, jos he eivät noudata sääntöjä. Se lisää varoituksiin perustuvaan järjestelmään yhdeksän muuta käytäntöä, ja muutokset tulevat voimaan kesäkuussa 2022. Google Ads -mainosten hylkäämiset muuttuvat myös siinä mielessä, että ne automatisoituvat vahvasti, eikä niistä valittaminen ole enää yhtä helppoa kuin aikaisemmin.

Nyt Google aikookin ottaa käyttöön toistuvien hylkäysrikkomusten täytäntöönpanon, sillä hylkäykset ovat yleistyneet mainosten yhteydessä. Google Ads antaa siis jatkossa tilille varoituksia, jos se on rikkonut tietyntyylisiä käytäntöjä mainosten yhteydessä toistuvasti. Jokaisen varoituksen yhteydessä on eri sanktiot, mutta ne menevät tiukemmiksi sitä mukaa, kun tili saa uuden varoituksen. Ensimmäisestä varoituksesta seuraa 3 päivän väliaikainen tilin käyttökielto, toisesta 7 päivän väliaikainen käyttökielto ja kolmannesta varoituksesta seuraa tilin jäädytys. 

Varoitukset saadaan sähköpostitse ja ne koskevat pelkästään yksittäistä tilitasoa, eivätkä hallinnoijan tasoa. Tilin väliaikaisen jäädytyksen yhteydessä tilin omistajan täytyy korjata virheet sekä rikkomukset ja lähetettävä toimenpiteiden jälkeen kuittauslomake. Jos kuitenkin tilin omistaja kokee, ettei sääntöjä ole rikottu, voi asiasta lähettää Googlelle valituslomakkeen. Jos valitus on aiheellinen, varoitus poistetaan heti tililtä, jolle varoitus on tullut.

Lanseeraus varoituksista on tehty jo muutamien tekijöiden osalta aikaisemmin. Kesäkuun 2021 lanseerauksessa nämä käytänteet koskivat epärehellisen toiminnan mahdollistamista, ei-hyväksyttyjä aiheita sekä vaarallisia tuotteita ja palveluita. Nyt mukaan tulee yhdeksän muuta tekijää. Mikään näistä tekijöistä ei ole varsinaisesti uusi Google Adsissa, mutta uusia ne ovat kolmen varoituksen menetelmään nähden. Mainosten näyttäminen missä tahansa seuraavista voi aiheuttaa varoituksen: kompensoidut seksuaaliset teot, postimyynti morsiamet, clickbaitit, harhaanjohtava mainossuunnittelu, takuupalvelut, puhelinluettelot, soitonsiirtopalvelut, luottokorjauspalvelut, binäärioptiot ja henkilökohtaiset lainat.

Lisäksi toukokuussa toisena Googleen liittyvänä aiheena mainosten ulkopuolelta puhuttavat hakutulokset. Google testaa pikkukuvia hakutuloskatkelmien vasemmalla puolella. Google on viime aikoina testannut myös navigointityökaluja hakutuloksista katsottuna vasemmalla. Muutama henkilö on näihin jo törmännyt ja luullut, että kyseessä on Googlen bugi. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kyseessä on yleinen testaus. Mielipiteitä muutoksen osalta on syntynyt paljon, ja joidenkin mielestä uusi malli esimerkiksi vasemmanpuoleisilla pikkukuvilla ei näytä oikealta. Tämä saattaa kuitenkin olla vain tottumuskysymys.

Meta korostaa lyhyitä videoita

Meta ilmoitti ensimmäisen kvartaalin 2022 aikana Reelsin eli lyhyiden videoiden sekä samalla TikTokin kilpailijaominaisuuden olevan suuressa suosiossa. Kelat muodostavat jopa yli 20 % käyttäjien Instagramissa viettämästä ajasta alkuvuoden aikana, eikä suosio näytä olevan hidastumassa Metan muissakaan kanavissa.

Facebookissa videoiden osuuden kerrottiin olevan yli 50 % käyttäjien sovelluksessa viettämästä ajasta. Kelat pärjäävät Metan mukaan erinomaisesti myös Facebookin puolella, vaikka he eivät ole antaneet tarkempaa tietoa siitä, kuinka paljon prosentuaalisesti aikaa vietetään lyhyiden videoiden parissa.

Myös Metan toimitusjohtaja Mark Zuckerberg huomaa selvästi nopeaa kasvua lyhytmuotoisissa videoissa. Vaikka lyhyet videot eivät Zuckerbergin mukaan kaupallisesti toimi yhtä hyvin kuin esimerkiksi tarinat, tullaan tätä luultavasti parantamaan huomattavasti tulevaisuudessa. Zuckerberg kertoo myös tarinoiden kanssa olleen samanlaista ilmiötä, etteivät ne aluksi kaupallistuneet yhtä hyvin kuin pääsyöte, mutta tämän parantuneen huomattavasti ajan myötä. Yritys on kuitenkin vasta alussa lyhyiden videoiden mainosten kehittämisessä ja prosessi kelojen kanssa tulee olemaan monivuotinen. Tulevaisuudessa voimme kuitenkin odottaa erityisesti mainonnan paranevan sekä yleistyvän lyhyiden videoiden osalta.

Zuckerberg painottaa myös algoritmin kehitystä. TikTokissa suositusalgoritmi toimii tällä hetkellä hyvin tehokkaasti ja on yksi syy sovelluksen suosioon. Meta pyrkii parantamaan omaansa entisestään, jotta se olisi jatkossa paremmin linjassa kilpailijaansa.

Suosion perusteella ei ole ihme, että lyhyiden videoiden merkitystä korostetaan jokaisen yrityksen toimintatavoissa sisällön suhteen vuosi vuodelta yhä enemmän. Erityisesti yritysten kannattaa hyödyntää lyhyitä videoita ja demand generationia toiminnassaan.

Elon Musk osti Twitterin

Elon Musk teki sopimuksen Twitterin ostamisesta 44 miljardilla dollarilla. Hänen tavoitteensa oston yhteydessä on erityisesti saada ”sananvapaus” Twitteriin. Hän haluaa siis saada aikaan löyhemmät sisällönvalvontakäytännöt. Hän uskoo sananvapauden olevan demokratian perusta ja Twitterin olevan ”digitaalinen kaupungin aukio”, jossa voi keskustella ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta tärkeistä asioista.

Mainostajat ovat kuitenkin huolissaan. Osa ajattelee esimerkiksi, etteivät kaikki mainostajat ole linjassa Muskin ajatusten kanssa. Musk on esimerkiksi linjannut, että hän inhoaa perinteistä mainontaa ja haluaa poistaa mainonnan päätulonlähteistä. Toisaalta Musk on avoin uusille innovaatioille alustalla, mutta kuitenkin tämä ”sananvapauden” saavuttaminen saattaa herättää uutta pelkoa yrityksissä esimerkiksi tuotemerkin turvallisuutta kohtaan. 

Brändipäälliköt näkevät usein Twitterin myrkyllisenä paikkana, joten ”sananvapauden” korostaminen ei välttämättä vie tätä ongelmaa ainakaan vähemmäksi ja vihapuheen uskotaan lisääntyvän. Brändit ovatkin nykyisin entistä tietoisempia riskialttiista sisällöstä ja disinformaatiosta. Tämän takia epäillään, että jos turvatoimet Twitterissä laskevat, siirtyvät myös mainostajat muihin kanaviin ja mainostulojen uskotaan olevan vaarassa. Tämä toki riippuu mainoskategoriasta ja osa saattaa nähdä muutoksessa enemmän mahdollisuuksia kuin toiset. Uskotaankin, että esimerkiksi kryptomainostajat sekä Elon Muskin kannattajat ostavat lisää mainoksia Twitterin avulla.

Signaalit mainostajien suuntaan ovat olleet kuitenkin ristiriitaisia. Uskotaan, että brändit voivat myös hyötyä Muskin hankinnasta, koska se voi parantaa Twitter-mainonnan tarjontaa. Vielä ei kuitenkaan ole selvillä, miten muutos tulee lopulta vaikuttamaan Twitteriin. Spekuloituja muutoksia ovat kuitenkin esimerkiksi pidemmät twiitit, avoimen lähdekoodin algoritmi ja totta kai tärkein, ”sananvapaus”.

Musk on myös linjannut, että hänen mielestään yritysten valta sanella politiikkaa lisääntyy huomattavasti, jos Twitter on riippuvainen mainosrahoista. Muskin on kuitenkin pakko pitää mainoksia mahdollisena ainakin joissain määrin. Vaikka muutokset olisivatkin merkittäviä, eivät Twitter-mainokset ole kuitenkaan missään nimessä yhtä suosittuja muihin mainosalustoihin verrattuna.

Jos mikä tahansa markkinoinnin ajankohtainen aihe mietityttää, ota rohkeasti yhteyttä meihin! Kerromme sinulle mielellämme lisää.

#dotherightmarketing

EEMIL MIKKOLA
Toimitusjohtaja, markkinoinnin asiantuntija
eemil@innoclub.fi
LUE MYÖS:
Digitoimisto Innovators’ Club 

Y-tunnus: 2808050-8
Tietosuojaseloste 

© Digitoimisto Innovators’ Club 2021
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram